” Sanovat, että somessa tulisi jakaa omia ammatillisiakin ajatelmia. Löysin arkistosta jostain vuodelta 2007 pamfletin omasta tiimivalmentajan karaktäärin synnyttämisestä.
Se on muutamien kymmeniä sivuja pitkä, mutta on siellä kuviakin. Jos kiinnostaa se, mitä ajattelin tiimien valmentamisesta tuohon aikaan, ja millaista Tiimiakatemialla oli silloin, kun Johannes Partanen oli jäämässä eläkkeelle, niin lukekaa toki.
Tässä lehtisessä uskotaan juuri tarinoiden voimaan. Kaikessa monimuotoisuudessaan ne kertovat rikkaasti teille mielenkiintoisista tapahtumista, ihmisistä, sattumuksista ja yrittämisestä.
” Tapahtumien virta on lakkaamaton – ne tulevat ja menevät, vaipuvat unholaan. Tarinat ovat pysyvämpiä, ne jäävät jäljelle tekojen jo unohduttua ja antavat keinoja tekojen ja tapahtumien sekä niiden välisten suhteiden ymmärtämiselle.
Kuten Aaltonen ja Heikkilä nasevasti ilmaisevat tarinan pitäisi vastata kysymyksiin keitä me olemme, miksi olemme olemassa ja mihin olemme menossa.Olkoon tämä julkaisu yksi vastaus noihin kolmeen kysymykseen. Teen näillä sivuilla ajatukseni läpinäkyvämmäksi, kuten Senge (1990) toteaa: Tarinat, jotka kerrotaan spontaanisti, paljastavat yrityksen arvoja, toimintatapoja ja erilaisia uskomuksia.
”Kertomus alkaa tarinalla siitä, miten tutustuin henkilöön nimeltä Timo Partanen.
Hänen vaikutuksensa oman valmentajan karaktäärin muodostumiseen on ollut voimallinen, riemukas ja elämänrikas. Hän on ollut mentorini ja esikuvani jo vuosia. Ja mikä kaikkein tärkeintä hyvä ystäväni. ja kuten me leikillisesti sanomme paras ”kaveli”.
Lataa omasi alla olevasta linkistä. Hyviä lukuhetkiä!