Kurinalaisuuden aika – pelko estää unelmien toteutumisen

Pelko oli estää vuonna 2011 minua tekemästä moottoripyörällä 9000 kilometrin pituista matkaa euroopan ympäri ja vierailemasta kaikissa Euroopan Tiimiakatemioissa. Matka kesti lähes kaksi kuukautta.

Olen törmännyt pelkoihin, saamattomuuteen ja laiskuuteen elämäni aikana lukemattomia kertoja. Ja kokemukset ovat myös omakohtaisia. Tiimiakatemialla ne ovat osa arkeamme.

Aina löytyy selitys, miksi johonkin juttuun ei ole ryhdytty, miksi jokin asia on tekemättä tai miksi projektissa ei ole päästy ideointia pitemmälle.

Mistä löytyy syy siihen, ettemme saa asioita tapahtumaan tai miksi emme ryhdy johonkin mielenkiintoiseen haasteelliseen toimeen, vaikka se kiinnostaisikin?

Löysin selityksen Paolo Goelhon kirjasta  ”Pyhiinvaellus”. Lue ja mieti!

Hyvä taistelu on sellainen, jonka taistelemme unelmiemme nimissä. Unelmat valtaavat mielemme kaikella voimalla, kun olemme nuoria ja uhkumme rohkeutta, mutta siinä iässä emme ole oppineet vielä taistelemaan.

Opimme lopulta suurin ponnistuksin taistelun salat, mutta silloin emme olekaan enää yhtä rohkeita käymään taistoon. Niinpä käännymme itseämme vastaan ja alamma käydä sisäistä kamppailua.

Meistä tulee itsemme pahimpia vihollisia. Sanomme, että unelmamme olivat lapsellisia tai liian työläitä toteuttaa tai tulosta siitä, ettemme tunteneet elämän realiteetteja. Me tapamme unelmamme, koska pelkäämme hyvää taistelua.

Ensimmäinen merkki siitä, että tapamme unelmiamme, on ajanpuute. Kiireisimmät tuntemani ihmiset ovat aina ehtineet tehdä kaikkea. Ne jotka eivät tee mitään ovat jatkuvasti väsyneitä eivätkä tee sitä vähääkään, mikä heidän pitäisi tehdä, vaan valittavat yhtenään, että päivä ei riitä. Todellisuudessa he pelkäävät käydä hyvään taisteluun.

Toinen merkki unelmiemme kuolemasta on se, että pelaamme varman päälle. Koska emme halua nähdä elämää suurena elämisen arvoisena seikkailuna, alamme pitää itseämme järkevinä, oikeudenmukaisina ja korrekteina pyytäessämme siltä niin vähän.

Katsomme jokapäiväisen elämämme muurien toisella puolen ja kuulemme kuinka keihäät katkeilevat, haistamme hien ja ruudin hajun, näemme sotureiden kaatuvan ja näemme heidän voittoa janoavan katseensa.

Mutta emme koskaan huomaa iloa, sitä suunnatonta iloa jota taistelijat tuntevat sydämessään, sillä heitä ei kiinnosta voitto tai tappio vaan hyvä taistelu.

Kolmas ja viimeinen merkki unelmien kuolemasta on rauha. Elämä muuttuu raukeaksi sunnuntai-iltapäiväksi,  joka ei pyydä meiltä liikoja eikä vaadi enempää kuin haluamme antaa. Alamme pitää itseämme kypsinä ihmisinä, heitämme syrjään nuoruuden haaveet ja etsimme tyydytystä niin yksityiselämässä ja työssä.

Hämmästymme, kun joku ikätoverimme sanoo haluavansa elämältä vielä tätä tai tuota. Syvällä sisimmässä tiedämme kuitenkin mitä on tapahtunut, tiedämme lakanneemme taistelemasta unelmiemme puolesta, käymästä hyvää taistelua.

En voi olla lainaamatta vielä tuota mainiota kirjailijaa. Ilahduin Made-tiimin Anna Jokisen ajatuskartasta, sen hän oli tehnyt Goelhon kirjasta  ”Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin”.

Liika filosofiointi ei vie asioita eteenpäin ja eikä saa asioita tapahtumaan. Silti se lisää elämään syvyyttä. Tällaisen lainauksen oli Anna löytänyt. Se sopii mainiosti tämän artikkelin teemaan. Aina ei voi onnistua, aina ei voi olla hauskaa…..

• ”Kunpa voisin repiä sydämen rinnastani ja heittää sen virtaan, niin ettei enää olisi tuskaa, ei ikävää eikä muistoja.  Joen rannalla istuin ja itkin. Oli talvi ja tunsin kyyneleet kasvoillani kylmyydessä,  ja ne sekoittuivat hyiseen veteen joka virtasi edessäni.”

Pihla Paatelainen on löytänyt Goelhon kirjasta  ”Yksitoista minuuttia”:

• ”Elämässä haasteita tulee jatkuvasti eteen. Ne pitää voittaa jatkaakseen matkaansa. Yksin emme kuitenkaan selviäisi kaikista näistä esteistä. Siksi meillä onkin apunamme tukijoukkoja, jotka kannustavat jaksamaan. Heiltä opimme uusia asioita päivittäin ja kehitymme jatkuvasti.
• Voittaaksemme taistelut on keskityttävä ja panostettava juuri siihen hetkeen sata prosenttia. Ne jotka eivät koskaan ole ottaneet riskejä kykenevät vain näkemään toisten tappiot.”