Hakuvideo toimii: Batletim esiintyy Yläkaupungin Yössä lauantaina 27.5.2023
Yli 300 artistia ja bändiä haki esiintyjäpestiä Yläkaupungin Yöhön. Niin haki myös Batletim, ja tuli valituksi! Hakuvideo toimii!!
Viidennen painoksen partaalla

Tämän kirjan nimi oli aikaisemmin Ei enää koskaan yksin – teen ja opin tiimissä.
Se oli naseva nimi, joka herätti tunteita ja jäi monen mieleen. Olen kuitenkin valmis vaihtamaan kanteen otsikoksi Tiimiakatemia – kuinka kasvaa tiimivalmentajaksi. Nimen vaihtamiselle on kaksi merkittävää syytä. Ensimmäinen on se, että Tiimiakatemia täytti vuonna 2023 kokonaista 30 vuotta, Tämän kirjan ydinsisältö ja -tarinat ovat peräisin sieltä, ja tälle on syytä antaa arvoa. Toiseksi ensimmäinen tiimitoimintaa käsittelevä kirjani on nimeltään Tiimiakatemia – kuinka kasvaa tiimiryrittäjäksi. Nämä kaksi kirjaa täydentävät toisiaan varsin hienolla tavalla: viimeksi mainittu kertoo tiimeistä tiimiläisen, ensiksi mainittu tiimivalmentajan näkökulmasta.
Uuden nimen käyttöönottoa puoltaa myös se, että tämä on uudistettu painos. Kirja on selkeyden vuoksi jaettu kolmeen eri osaan: I Tarina, II Työkalu ja ideat tiimivalmentaja työhön ja III Tiimivalmentajan pelikortit. Uusi jaottelu on tuonut kirjaan selkeyttä ja parantanut siten luettavuutta. Olen tulokseen todella tyytyväinen.
Tämän kirjan sanoma on edelleen tuore. Tiimit ovat erinomainen tapa tehdä työtä ja saavuttaa kunnianhimoisia tavoitteita. Yhdessä olemme enemmän ja pääsemme tuloksiin, joista yksin toimien voisimme vain haaveilla.
Kirjan tarinassa mukana olleet henkilöt ovat siirtyneet ovat jo vuosia sitten siirtyneet työelämään ja tuntuvat pärjäävän hyvin. Heillä on ainutlaatuinen taito toimia tiimissä ja saada asioita tapahtumaan. Vieraan palvelukseen työllistyneet saattavat kuitenkin hämmästellä perinteisten yritysten vanhoillista nihkeyttä ja johtamistapaa. Osa porukasta on ryhtynyt yrittäjiksi. Heillä on vapaus, mutta myös vastuu omasta työstään ja menestymisestään. Se innostaa.
Ei enää koskaan yksin, sillä tiimissä tekeminen ja oppiminen on hauskempaa ja tehokkaampaa.
Tietojen ja taitojen lisäksi kehitytään hyviksi tiimipelaajiksi, opitaan ymmärtämään erilaisuutta, sietämään kaaosta ja tekemään asioita yhdessä. Mitään suurta ei voi saavuttaa yksin. Tähän uskovat myös kirjan nuoret opiskelijat, joiden perustama tiimi toimii Tiimiakatemialla.
Tämä kirja tarjoaa sinulle mahdollisuuden seurata epämääräisen ryhmän kehittymistä aidoksi tiimiksi. Vuoden pituisella matkalla koetaan ilon ja masennuksen hetkiä. Kasvukivut vaivaavat ja eteen tuleviin ongelmiin etsitään epätoivoisesti ratkaisuja.
Lopulta syntyvät yhteiset pelisäännöt ja tavoitteet, joihin jokainen pystyy sitoutumaan. Tiimi löytää vuorensa, jolle kiivetä.
Tarinan kertoja on kokenut tiimivalmentaja, joka houkuttelee apuvalmentajakseen kokemattoman Tom Tirkkosen. Mestarin ja oppipojan välinen dialogi auttaa sinua ymmärtämään, miten tiimitoiminta saadaan käyntiin ja oppimisen arkkitehtuuri rakennetaan.
Sinulle selviää tiimivalmennuksen salat. Kirja sisältää paljon aiheeseen liittyviä teorioita ja mallinnuksia. Niiden avulla pystyt hahmottelemaan oman tiimioppimisen pelikentän. Jos mielikuvitus ei tähän riitä, tarjolla on myös valmis TEOT eli Teen ja Opin Tiimissä – rautalankamallin.
Kirja on oiva innostuksen lähde uutta etsiville opettajille, yritysjohtajille ja tiimin vetäjille. Kirja pohjautuu suurimmaksi osaksi tositapahtumiin. Sivuilla seikkailevilla valmentajilla ja tiimiläisillä on elävät esikuvansa, mutta kaikkien nimet on kuitenkin muutettu.