Kauppias Matti Lehtosen kuoli lyhyen sairaalajakson jälkeen Palokassa 13.6.2020. Hän oli 91-vuotias, syntynyt Ähtärissä 28.12.1928. Isäni poismeno oli hänen korkeasta iästä huolimatta meille omaisille tapahtuma, jota emme osanneet odottaa.
Matti oli kuusilapsisen perheen kolmanneksi vanhin lapsi. Hän sai viettää varsin onnellisen lapsuuden Ähtärin Mäkikylässä, jossa isoisäni Kustaa Lehtonen pyöritti kyläkauppaa 1930-luvulla. Saimme kuulla tuolta ajalta Matin varsin värikkäitä ja elämänmakuisia muisteluita. Lapselle kaupan elämänpiiri oli varsin kiehtova, ja uskon sillä olleen suuren vaikutuksen isäni ammatinvalintaan. Sodan melskeiden keskellä perhe muutti Jyväskylään ja asettui asumaan Keljoon.
Isäni työura alkoi Osuusteurastamo Itikalla. Ensimmäisenä työnä oli lihan käsittely ja suolaaminen itsenäisyytemme puolesta taistelevalle Suomen armeijalle. Rauhan tultua tehtävät monipuolistuivat. Matti pääsi konttoritöihin ja sieltä opiskelemaan kauppakouluun. Itikka tarjosi vastavalmistuneelle merkantille uusia haasteita. Edessä oli ura myymälänhoitajana niin Suolahdessa kuin Jämsässäkin, joista jälkimmäinen paikka osoittautui varsin tärkeäksi: kaupan ovesta astui Matin elämään tuleva aviovaimo Raija. Vihille mentiin maaliskuu 1955 ja hääkakkua tarjottiin myös oman kaupan avajaisissa heti häiden jälkeen 24.3.1955.
Alkutaival yrittäjänä ei tietenkään ollut helppo. Osa tavarantoimittajista epäili, että tässä Tellervonkadun kauppapaikassa ei kukaan pärjää, eivätkä toimittaneet tavaraa. Asiakkaita piti hankkia soittamalla tutuille ja mainostamalla: ”Vain soitto meille, tuomme tavarat teille.” Pikku hiljaa myynti kasvoi ja kauppa alkoi saada kanta-asiakkaita lähiympäristöstä ja kauempaakin. Kauppiaan polkupyörä vaihtui 60-luvulle tultaessa samalla kadulla sijainneen autokaupan toimittamaan Volvo Duettiin. Myynnin kasvua vauhditti myymälän aktiivinen uudistaminen. Uutta tekniikkaa otettiin aktiivisesti käyttöön ja sekatavaraliike M.I.Lehtonen muuttui pian uusimpien ruotsalaisoppien mukaisesti valintamyymäläksi.
Isäni oli luonteeltaan määrätietoinen ja uudistusmielinen. Palveluja kehitettiin jatkuvasti, ja 70-luvulla rakennettiin kaupan yhteyteen eineskeittiö, joka saavutti heti suuren suosion. Äitini ryhtyi pian keittiön emännäksi. Kauppiaspariskunta, pitkäaikaiset ja sitoutuneet myyjämme sekä asiakkaamme muodostivat yhdessä pienen ”kyläyhteisön”, jossa toisista huolehdittiin ja jaettiin niin ilot kuin surutkin. Matti-kauppias ansaitsi ammatillista arvostusta ystävällisellä asiakaspalvelulla, lahjomattomilla lihamiestaidoilla ja hyvänä työnantajana. Myyjät viihtyivät työssään, ja useimmat nuorina rouvina kaupassa työnsä aloittaneista jäivät sieltä myös eläkkeelle.
Kauppiaat kohtasivat työssään varsin suuria haasteita. Siksi he kokoontuivat viikottain yhteisen pöydän ääreen jakamaan kokemuksiaan ja etsimään ratkaisuja työn ongelmiin. Lopulta vuonna 1960 päätettiin perustaa yhdistys ajamaan yhteistä asiaa. Syntyi Keski-Suomen Kauppiaat ja Yrittäjät ry, jonka pitkäaikaisena puheenjohtajana isäni toimi. Yhdistys oli yksityisen kauppiaan asialla ja pyrki toiminnallaan parantamaan yrittäjän asemaan yhteiskunnassa. Se järjesti koulutusta ja tarjosi jäsenilleen muun muassa tilitoimistopalveluja.
Matilla oli ehdoton mielipide siitä, että tavarantoimittajat ja tukkuliikkeet eivät saa puuttua vähittäiskauppan toimintaan. Yrittäjällä tulee olla vapaus päättää omista asioistaan. Kauppiaan epäoikeudenmukaista kohtelua ei tule hyväksyä. Siksi hän ei koskaan kuulunut kaupan kilpailuketjuihin. Riippumattomuus toi mukanaan arvostusta, ja suhteen yhteistyökumppaneihin säilyvät vuosien varrella erittäin hyvinä.
Kauppiaan vähäiset vapaa-aikansa isäni käytti mielellään kalastellen Pihlajaveden mökillä ja tehden metsätöitä kotipaikassaan Ähtärissä. Innostus kalastukseen oli syntynyt jo nuorena Keljonlahdella uistinta soudellessa. Kiinnostus urheilua kohtaan säilyi myös läpi koko elämän. Määrätietoinen omasta kunnosta ja terveydestä huolehtiminen kuului normaaliin päiväohjelmaan. Ikäisekseen Matti oli varsin hyvässä kunnossa. Ihmettelimme usein hänen kykyään pysyä kiinni tässä ajassa ja ymmärtää nykymaailman ilmiöitä. Hän luki paljon ja oli innokas keskustelija. Myös lapsenlapset saivat hänestä hyvän juttukaverin ja sparraajan.
Perin isäni kauppiaan ammatin, tai itse asiassa hän perehdytti minut siihen vuosien varrella. Sain jo lapsena tehdä töitä kaupassa. Pussittelin perunoita, täytin hyllyjä ja jaoin mainoslehtisiä lähiseudun taloihin. Kun jalkani ylsivät polkemaan kolmipyöräistä tavarapyörää, huolehdin asiakkaiden kotiinkuljetuksista. 14-vuotiaana olin isän mielestä kyllin kypsä tarttumaan lihaveitseen ja marssimaan lihatiskin taakse. Lihamestari sai kisällin, ja opin paloittelemaan possun-, naudan-, vasikan- ja lampaanruhot anatomisesti oikein valmiiksi patoihin ja pannuihin. Lukioaikoina sain olla tuuraamassa isäni lomia. Minulla oli huippuvalmentaja, sain vastuuta ja virheitäkin sai tehdä.
Tätä kirjoittaessani silmieni edessä välähtelee kaitafilmi vuodelta 1972. Perheemme on lähdössä kauan odotetulle Norjan matkalle. Kaikki muut ovat jo asettuneet uudenkarheaan Volvoon istumaan. Viimeisenä kuvaan astuu isäni tyylikkäässä pikkutakissa, kravatti kaulassa ja kengät kiillotettuna. Suoraryhtisenä ja varmoin askelin, kuten aina. Hänen seurassaa meidän kaikkien oli turvallista matkustaa. Hän oli paras oppaamme ja tukijamme.
Rakkaamme elämänfilmin loputtua meille omaisille jää suuri suru ja ikävä. Aviopuolisoa, isää ja isoisää jäävät kaipaamaan vaimo, kolme lasta, seitsemän lastenlasta ja kaksi lapsenlapsenlasta.
TIIMIT JA TIIMIVALMENTAJA 