Nyt meillä on Piinapäivät, että mitkä?

Ei kategoriaa

Maailman huippuyliopistojen lukuvuosi päättyy useimmiten tenttiviikkoon, jolloin katsotaan, mitä porukka on vuoden aikana oppinut. Jos et läpäise tenttejä, et ole tervetullut syksyllä jatkamaan opintojasi. Mekin Tiimiakatemialla mietittiin, miten me hoidettaisiin tämä, ja syntyi  Piinapäivät, joilla testataan tiimien  ”kunto”:mitä tiimiläiset ovat vuoden aikana saaneet aikaiseksi ja mitä on opittu.

Joskus tiimit ovat esitelleet uusia innovatiivisiä tuotteita ja palveluja Piinapäivämessuilla. Usein jossain vaiheessa ohjelmaa on nähty ja kuultu ”melko taiteellisia” laulu ja musiikkiesityksiäkin.

Muutama vuosi sitten meidän yllätti nk. positiivinen aalto, ja Piinapäivien nimi vaihtui Ilonpäiviksi. Sitä ei kestänyt kyllä montaa vuotta!

Ohessa muutamia tunnelmapätkiä menneiltä Piinapäiviltä:

Pefletti aiheesta meidän ja teidän esseet! Anssi & Petrus Piinapäivillä 2009

Manifantin pojat esittelevät Krokodiilin Cmon-virkistyspäiviä laulun avulla Tiimiakatemian Piinapäivillä 26.5.2009

Tiimiakatemian ilmapiirikyselyn tulokset 2009 tiivistettynä laulun muotoon. Kiitokset Anssille ja Petrukselle mahtavasta veisusta. Esitetty vain ja ainoastaan Piinapäivillä 2009.

Siis aika monenlaisia juttuja on tehty!

Ja kyllä me toivuimme Tiimiakatemialla myös 90-luvun lamasta:

Reportaasi Tiimiakatemiasta Kotimaan katsauksessa 90-luvulla. Video esitettiin Tiimiakatemian 18-vuotissyntymäpäivillä. Jos et nähnyt sitä silloin, nyt on mahdollisuus katsoa tämä nostalgiapätkä.

Peter Senge congratulates Team Academy in Finland on it’s 15th birthday anniversary for achieving it’s vision of Top Unit of Entrepreneurship.

Tänä vuonna Piinapäivillä rakennamme uutta mallia Unelmien Hybridi Tiimiakatemialle. Oheinen piirros kuvaa alkeellisesti kehityshaastettamme.