Voileipäkakkua ja kuohuviiniä – niiden avulla tiimi pääsee tavoitteisiinsa?

uk_spurtti_1Olen miettinyt kevään tapahtumia tiimeissäni. Eniten harmittaa, ettemme pystyneet ajamaan läpi teemoitettua Spurttia (piirros) onnistuneesti alusta loppuun.

Tiimi tarvitsee onnistuakseen oikean rytmin ja aikataulun. On turha asettaa tavoitteita koko kevääksi, vaan kevät on jaettava 4-6 viikon pituisiksi spurteiksi. Niille kehitellään oiva teema, esim. asiakkuudet ja tekemällä oppiminen, teoriat ja mallintaminen tai liiketoiminnan vauhdittaminen. Kun teema on päätetty, pitää jokaiselle viikolle aikatauluttaa myös tekeminen ja päivärytmi: milloin treenit pidetään, kuinka monta asiakaskäyntiä, mitä kirjoja luetaan, mitkä ovat ohjaavat mallit ja teoriat jne.

Onnistuimme vain kerran joten kuten ajamaan läpi koko spurtti alusta loppuun. Tavoitteet ohjasivat tiimiläiset tekemään, mutta enemmän olisin odottanut heittäytymistä teemaan ja roolittamista. Spurtti on kuin elokuva, sillä pitää olla käsikirjoitus ja se pitää ”näytellä” läpi. Vaatii rohkeutta ja jatkuvaa seurantaa. SEURANTAA! Joka ikisen viikon jälkeen on selvitettävä, mihin on päästy ja mihin pitää päästä ensi viikolla.

uk_spurtti_2Eikä hauskuutta saa unohtaa. Tein yksiin treeneihin voileipäkakun ja joimme tavoitteisiin pääsemisen kunniaksi kuohuviiniä – heti aamusta! Yhdet treenit pidettiin meillä kotona, tein kunnon aamiaisen, paistoin pekonit ja leivoin sämpylät. Nautin näistä treeneistä itse ja niin nautti tiimiläisetkin.

Tiimin vauhtiin laittaminen vaatii älyttömästi panostusta valmentajalta. Harmittaa, kun en vieläkään osaa keskittyä olennaiseen ja vaatia tiimiä laatimaan selkeät, mitattavat tavoitteet ja aikataulut. Ja seurata tarkkaan, miten niihin päästään. Kaikesta huolimatta – tiimien valmentaminen on todella upeaa työtä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: