Valmentajan filosofia – syvin olemus?

Ei kategoriaa

Sykähdyttävät, raastavat sanat Johanna Kurkelan laulussa  ”Riko minut”.

Minua on kutsuttu hiekottajaksi, varmasti hieman huumorilla maustettuna, mutta ei koskaan kenenkään rikkojaksi. Kun kuuntelin tarkkaan tämän laulun sanat, niin en voinut olla vertaamatta niitä valmentajan elämään ja tiimiläisen valmentamiseen.

Vai käykö tässä niin, toisinpäin,

että tiimi rikkoo valmentajan, että hän voisi tulla ehjäksi, kiskooko tiimi valmentajasta kaiken tarpeettoman pois, että olisi helpompi valmentaa? Murskaako tiimi valmentajan muistot ja mielenmallit, runnoo raivon romuksi, tallaa turhan tiedon ja pätemisen tomuksi?

Polkeeko joukko maahan mielettömyyden ja pohjattoman itsekkyyden? Ehkä paremminkin käy näin. Valmentajaksi ei voi tulla kuin elämällä oppimismatkan yhdessä tiimiläisten kanssa, arkipäivää, juhlahetkiä ja pettymyksen laaksoja…..

 Kuuntele laulu.

Riko minut riekaleiksi
särje salani siruiksi
pilko minut atomeiksi
murskaa muistoni muruiksi
tallaa tietoni tomuksi
runno raivoni romuksi
polje maahan mun mielettömyys
ja se pohjaton itsekkyys

Riko minut
että ehjäksi tulla saan
riko minut hellästi
mutta kokonaan
kisko pois kaikki tarpeeton
silloin helpompi olla mun on
riko rakkaudellasi minut

Puhko minut palasiksi
älä päästä mua perille
taio suusi sapeliksi
viillä valheeni verille
tao rautaasi yli yön
läpi levon ja läpi työn
iske ivani seinää päin
iske kolmasti peräkkäin

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s